Janni Martikainen on unelmoinut olympialaisissa kilpailemisesta nuoresta pitäen. Vuosien varrella unelma on muuttunut tavoitteeksi, jonka eteen on tehty vuosien ajan tuhansia ja tuhansia tunteja töitä. Project Paris 2024 tarkoituksena on toteuttaa tämä tavoite.

 

Janni on 24-vuotias kouluratsastaja, jonka kansainvälinen ura alkoi poneilla reilut 10 vuotta sitten. Janni on valmentautunut ja kilpaillut tavoitteellisesti, ollut mukana maajoukkueessa ja edustanut Suomea jo poniajoista lähtien. Olympiatavoite on noussut esiin jo ensimmäisinä kilpailuvuosina. Matkantekoa on jarruttanut vain riittävän hyvän hevosen rahoitus.

 

Matka varrella Jannille on kertynyt mm.

– 2 SM-kultaa ja 3 SM-hopeaa
– henkilökohtainen PM-hopea ja 2 PM-joukkuepronssia
– 2 EM-edustusta ja finaalipaikka nuorissa

 

Janni on valmentautunut vuosina 2017-2019 Saksassa ja Tanskassa.
Tällä hetkellä hän toimii valmentajana ja ratsuttajana Suomessa, sekä työskentelee perheyrityksessään HippoSportissa. Janni on suorittanut Ypäjällä ratsastusvalmentajan ja lajivalmentajan tutkinnot, ja valmistuu keväällä ammattivalmentajaksi (liikunnan ja valmennuksen ammattitutkinto).

 

Janni on motivoitunut urheilija, joka on aina harjoitellut ahkerasti ja huolehtinut hevosistaan tunnollisesti. Janni omaa erittäin hyvän paineensietokyvyn ja huippu-urheilijan hermot, ja hänen parhaat suoritukset tulevatkin aina suurissa kilpailuissa.

 

Tämänhetkinen kilpahevonen Cornando on jo 19-vuotias, eli iäkäs. Janni on kouluttanut ”Korpun” itse GP-tasolle, mutta viime vuotta varjostivat korona-viruksen lisäksi loukkaantumiset. Jotta kehitys voi jatkua, on nyt aika hankkia potentiaalinen GP-ratsu alle, ja sen etsintä on jo alkanut.

Project Paris 2024: Janni Martikainen, Kouluratsastus

Projektin tarkoituksena on hankkia yhteisomistushevonen U25-ratsastaja Janni Martikaiselle. Ostamalla osuuden hevosesta tuet Jannin tietä kansainväliselle huipulle sekä suomalaista kouluratsastusta.

 

Osaomistajana pääset seuraamaan läheltä huippuratsukon matkaa kohti Pariisin olympialaisia. Lyhyemmän aikavälin tavoitteena ovat U25 EM-kilpailut 2021/2022.

 

Pääset seuraamaan sekä paikanpäällä että Facebookin, Instagramin WhatsApp-ryhmän kautta ratsukon valmennuksia, kilpailuja ja arkipäivää sillä mittakaavalla, jolla itse haluat. Pääset lisäksi mukaan upeille kilpailumatkoille – pääomistajat vaikka omistaja-aitioon juomaan kuohuvaa.

Pääset olemaan mukana ratsukon elämässä itsellesi sopivalla tavalla. Voit esimerkiksi ryhtyä kannatusjäseneksi tälle projektille.

 

Kannatusjäsenyys = 100 €

Kuukausilahjoittaja = voit tukea hevosen kuukausittaisia kuluja sopivalla summalla, alkaen 10 €/kk

Osuus = 1000 €
Osuuksia saa mielellään ostaa niin monta kymmentä tai sataa, kuin mahdollista.

 

Yrityksille osuudet ovat vähennyskelpoisia. Tuomme näkyvästi esiin mukana olevia yrityksiä: kilpailupaikoilla, sosiaalisessa mediassa ja eri medioissa esim. logot näkyvästi esillä vaatteissa, karsinaverhoissa etc. Koska olemme uranuurtajia ratsupuolella, saanemme myös medianäkyvyyttä.

 

Yhtymä ”Five Rings Stable” hankkii hevosen Janni Martikaiselle yhteisomistussopimuksella.

 

Projektin vetäjiksi on valittu Airi Hyvönen ja Tarja ’Tippa’ Teräväinen.

 

Avustajana tässä projektissa toimii Marja Kanerva, jolla on kokemusta vastaavista ravihevoskimpoista. Projektia tukevat Suomen maajoukkuevalmentajat Janne Bergh ja Rien van der Schaft.

 

Yhtymälle on avattu pankkitili Osuuspankkiin (Five Rings Stable –
FI 5757 8041 2009 6315). Rahastonhoitajaksi on valittu Linda Krause.

Kiitos!

access_solutions_logo-w-boost
Biofarm logo
Fargoni Oy - Maalaustyot sisa- ja u lkopinnoille, huoneistoremontit
hipposport logo
LOGO ARK KJ
Kavioliitossa logo
image
Piccola logo
Purolan loimipesula logo
Valmennuskeskus huippu logo
Kuva1
Stable nova logo
tt riding logo

Kiitos myös niille yrityksille jotka ovat lähteneet projektiin mukaan, mutta eivät ole halunneet logoaan julki.

Mukaan pääset laittamalla viestiä projektin yhteyshenkilöille tai projektin Facebook-ryhmään (PARIS 2024 Project). Laita viestiin yhteystietosi ja summa, jolla haluat olla mukana. Saat sähköpostiisi sopimuksen allekirjoitettavaksi.

Yhteisomistuksesta tehdään virallinen notariaatin hyväksymä sopimus. Hevonen vakuutetaan. Vuosittain tehdään tilannekatsaus ja seuraavan vuoden suunnitelma.

 

Neljä hyvää syytä olla mukana ”Pariisi 2024” -projektissa:

  1. Olet mukana huippu-urheilussa, ja pääset seuraamaan huippuosaamista urheilussa ja valmennuksessa
  2. Saat kokea elämyksiä ja jännitystä seuratessasi läheltä omistamasi hevosen uraa ja vaiheita kohti kansainvälistä huippua ja olympialaisia
  3. Olet mukana tukemassa nuorta, lahjakasta kouluratsastajaa Janni Martikaista kohti kansainvälistä kärkeä
  4. Olet mukana viemässä eteenpäin suomalaista kouluratsastusta.

 

Yhteistyöterveisin,

Airi Hyvönen: 0405550885, ah.hyvonen@gmail.com
Tarja ’Tippa’ Teräväinen: 0505691519, teravainentarja@gmail.com
Virve Ruutu-Martikainen: 0405559649, virve@hipposport.fi
Janni Martikainen: 0405754727, janni@hipposport.fi
Janne Bergh: 0400871174 janne.bergh@kilpatalli.fi
Marja Kanerva: 0405609494 kaviokoukku@gmail.com